tiistai 23. kesäkuuta 2009

Monilahjakkuus

No niin. Tällä kertaa tämä monilahjakkuus pääsee näyttämään kyntensä tapahtumamarkkinoinnissa. Jos lyöttäytyy yhteen Mieliteko Oy:n Sonja Stenmanin kanssa, ei ikinä tiedä mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Ja mikäs sen parempaa!

Tällä kertaa Sonja pyysi mukaan avustamaan Karjurock 09:n internetmarkkinoinnissa. Melko hyvällä tolalla Karjun näkyvyys netissä jo onkin, joten piti keksiä jotain repäisevää. Lopputuloksena syntyi muun muassa tällaista. Suosittelen lämpimästi katsahtamaan :D

Eikä ne itse festivaalitkaan hassummat ole! Tervetuloa katsahtamaan kunnon maalaisfestarit. Meikäläisen sieltä bongaa ihan varmasti :D

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Perässähiihtäjänä

Lueskelin äsken eTourismProfilerin sivuilta juttua Tulevaisuus tulee, pysytkö mukana? Suosittelen lämpimästi kaikkia vähääkään matkailun ja internetin kanssa tekemisissä olevia lukaisemaan kirjoituksen. Tai tarkennetaanpa vähäsen: Suosittelen etenkin matkailun kanssa tekemisissä olevien lukaisemaan kirjoituksen, jos he torvelot eivät ole vielä tekemisissä internetin kanssa.

Kirjoituksessa nimittäin tuodaan esille kaksi todella mielenkiintoista videota siitä, mihin teknologia on meitä oikeasti johdattamassa. No, sitähän ei tietysti kukaan voi sanoa, mutta nuo videot herättivät kyllä melko lailla ajattelemaan. Mitä oikeasti pitäisi tehdä, jotta pysyy mukana matkailuteknologioiden kehityksessä?

Kaikkein mukavinta olisi tietysti kuljeskella edellä, kun muut hiihtää perässä, mutta se nyt ei ikävä kyllä onnistu :) Kirjoituksen ensimmäisessä videossa tuodaan esille, kuinka nopeasti nykyisten opiskelijoiden tiedot vanhenevat. Ensimmäisenä opiskeluvuonna opitut asiat ovat jo vanhentuneita opiskelujen kolmantena vuotena. Tsiisus!

No, tuo nyt ei tietenkään pidä paikkaansa kaikilla aloilla, mutta matkailuteknologioista puhuttaessa ajatus on varmasti kohdillaan. Onneksi ollaan suomalaisia, täällä kun on helppoa pysyä matkailualalla kärjessä, kun älyää hyödyntää edes puolet tarjotuista mahdollisista matkailuteknologioista :P

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

Ei voi olla näin vaikeaa

Olen ollut kova arvostelemaan ja ihastelemaan tietynlaisia internetissä toimivia matkojen varauspalveluja. Nyt tuli ensimmäistä kertaa oikeasti tarve varata itselleen lomamatka. En tiedä mihin haluan, mutta tiedän suurin piirtein koska sinne haluan mennä. Huom! Suurin piirtein. Haluaisin lähteä matkalle suoraan Turusta.

No, se olisikin aivan liikaa pyydetty, että jokin hakukone antaisi minulle vaihtoehtoja näillä kriteereillä. On eri asia matkustaa koulun tai työn puolesta. Tällöin on selkeää koska pitää olla paikalla ja mihin matka suuntautuu. Ei tarvitse kuin hakea vaihtoehdoista itselleen se parhaiten sopiva (lue: budjettiin sopiva). Sen sijaan lomalle lähtiessäni haluan, että joku kertoo mihin minä mahdollisesti haluaisin lähteä. Tämä jokin voisi esitellä minulle kivoja kohteita ja kertoa saman tien minulle lomani hinnan. Nyt te hölmöt ajattelette, että näitä palveluitahan löytyy pilvin pimein. Mutta kun ei löydy!

Erinäisistä paikoista olen nyt saanut selville, että haluan ehkä Nizzaan, Pariisiin, Lissaboniin tai Lontooseen. Ajankohta on määritelty avokkaan (ei se kenkä siis) kesäloman mukaan jonnekin heinäkuun lopulle-elokuun alulle. Haluaisin olla matkassa 3-5 päivää. Jos johonkin kivaan kohteeseen pääsisi suoraan Turusta, olisin valmis joustamaan toiveissani. Enhän minä nyt vaadi liikaa? Camoon!

Mitä minä nyt siis tarvitsen? Listan lennoista, jotka lähtevät suoraan Turusta valitsemanani ajankohtana. Listasta tulee tietysti löytyä kuvatukset kohteesta, sekä muiden käyttäjien kommentit mestasta ja palveluista. Jos tästä ei löydy kivaa mestaa juuri minulle (ja avokkaalleni) niin haluankin tietää mihin valitsemistani kohteista pääsen valitsemanani ajankohtana ja milloin. Luulisi olevan helppoa.

Se mikä minut tällä kertaa sai tuohtumaan oli Arean nettisivut. Mokoma vempain ei suostunut kertomaan minulle milloin pääsen mihinkin. Saan kyllä kertoa hakukenttiin kaiken mahdollisen matkastani, sekä heittää perään vielä voltin, mutta tuo ketale ei kerro minulle vastineeksi muuta kuin "Hakujasi vastaavaa matkaa ei löytynyt". Tai jotain muuta diipa daipaa. No mikä matka teiltä sitten löytyy!?!

Pitääkö minun nyt oikeasti päättää päivälleen ja kaupungilleen mihin minä haluan mennä lomani viettämään? En tahdo! Tätäkö varten ne osaavat matkatoimistot on vielä olemassa? Kerpele.

tiistai 2. kesäkuuta 2009

Minun opinnäytetyö!

No nyt se sitten on VALMIS! Arvoisat lukijat, olkaa hyvät ja käykää lukaisemassa työ täällä. Kyllä sitä sitten tovi pakerrettiinkin, mutta ei se loppupeleissä mikään mahdoton työrupeama kuitenkaan ollut. Väittivät vielä alkutalvesta, että keväällä kirjoitetusta opinnäytetyöstä ei voi saada kiitettävää. No, ei se siitä ainakaan kovin kauaksi jää :D Virallisen arvion saan ensi viikon maanantaina, siihen asti pitää vielä jännittää.

Tulevaisuus onkin sitten vähän luonnosteluvaiheessa vielä. Jo monen kuukauden ajan päässä on pyörinyt ajatus eräästä matkailupalvelun tuotteistamisesta ja viimeisen viikon verran en ole oikeastaan mitään muuta miettinytkään. Idean toteuttaminen edellyttäisi kaiketi oman yrityksen perustamista, joten täytynee alkaa seuraavaksi opiskella yrittäjyyttä. Josko aloittaisi koko homman vaikka Turun Potkurista ja kysyisi ensin asiantuntijoilta onko ideallani siipiä ollenkaan ja jos on, niin kuinka pitkälle niillä lennetään.

Jänniä aikoja elellään :)