sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Web 2.0:n syövereissä

Ei kai sitä pääsiäisenä mitään parempaakaan tekemistä olisi kuin työt? Mämmi ja munat tulikin jo syötyä. Asiaan.

Täysin viattomasti aloin parisen tuntia sitten tekemään hommia ja kolmisen varttia niitä ehkä onnistuinkin tekemäänkin, ennen kuin eksyin taas web 2.0:n syövereihin. Pääsin vihdoin ja viimein lukaisemaan uutta e-tourismia käsittelevää blogia. Mielenkiintoisia juttuja, vähän liiankin mielenkiintoisia. Reilun tuntia myöhemmin havahduin jos joltakin sivustolta lukemasta web 2.0 käyttäjätutkimuksista.

Olipa siellä blogissa juttu työnantajastakin, mikä kertonee siitä, että oikealle alalle tässä ollaan pikku hiljaa lipsumassa. Ja miten tämä kaikki nyt liittyy sitten opinnäytetyöhöni? Eipä juuri mitenkään, muuten kuin siten, että hivenen pelottaa tuo kuukauden aikataulu, missä ajassa meinaan työni kirjoittaa. Nimittäin jos yhden illan hommatkin lähtee jo lapasesta, kun aihe on niin kiinnostava.

Sen verran on pakko vielä hehkuttaa noista RESTO 2009 -kisoista, että tuli meidän joukkue sentään kuudenneksi. No, ei se ehkä vielä ole hehkuttamisen arvoista, mutta joukkue hävisi kolmannelle sijalle vain kaksi pistettä. Eikä sekään vielä varsinaisesti oikeuta hehkutukseen, mutta se, että meidän tiimi oli paras matkailutehtävässä oikeuttaa! :D Ai että ne tulokset piristi kyllä päivää. Maksimipistemäärä tehtävästä oli 40 ja meidän tiimimme sai 36. Mainio ideani siis tuotti tulosta. Lopun viimeksi siis pesimme Saimaan porukan heidän omalla leikkikentälleen. (Minäkö kilpailuhenkinen?) Hyvää yrittää ja priimaa pukkaa, näin se on nähtävä.

Mutta nyt takaisin hommiin, ettei työnantaja maksa pelkästä bloggailusta :P

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Terveisiä Imatralta!

Kävinpäs sitten viime viikolla osallistumassa RESTO 2009-kisoihin ja täytyy myöntää, että oli melkoisen kiinnostavat kisat. Kilpailun perustarkoitus on alunperin ollut tuoda restonomien tutkintoa enemmän esiin, jotta ihmiset saisivat jonkinlaisen käsityksen siitä, keitä me oikeastaan olemme. Lisää tunnettuutta suomeksi sanottuna siis.

Tänä vuonna kisailtiin Imatralla ja tehtäviä oli kaiken kaikkiaan 3. Ensimmäinen mittasi osaamista matkailupalveluiden tuotteistamisessa, toinen perusliiketoimintaosaamista tarjouskirjeen ja markkinoinnin muodossa ja kolmas vaativampaa liiketoimintaosaamista ravintolan pyörittämisen merkeissä. Myönnän avoimesti, että viimeiseen tehtävään ei olisi enää omat rahkeet pelkästään riittäneet, onneksi oli loistava tiimi mukana: Sanna Salonen, Sampo Järvi ja Satu Jaakkola. Tulevaisuuden toivot :D

Meidän tiimi oli tietysti minun mielestäni kaikkein paras, mutta aivan ei riittänyt sitten osaaminen palkintopallille. Tehtävät ja kysymykset oli sidottu tiukasti Imatralle ja venäläisiin turisteihin, tuomarit olivat Imatralta ja Imatran joukkue voitti. Joukkue osaa siis selvästi toimia ainakin omalla alueellaan ja paikallistuntemus on erinomainen. Se minulle ei ole kyllä vielä valjennut, että mitä tekemistä noilla asioilla on restonomien osaamisen kanssa...

No, ei sen niin väliä. Meillä oli ihan pirun hauska matka ja ehkä jopa opittiin jotain uutta. Parin viikon sisällä sähköpostiin pamahtaa kirjalliset arvioinnit tehtävistä. Tulen sitten juosten kertomaan, miten uusi teknologinen matkailutuotteeni oli uponnut Imatran tuomaristoon :P

Parisen viikkoa kontaktitunteja enää jäljellä, sen jälkeen alkaa armoton kirjoitustyö opinnäytteen parissa. Innolla odotan, että pääsen näyttämään kynteni sillä saralla. Kun tuo Imatran keikkakin kerran sujui niin hyvin... :P

Alla vielä kuva meitin Four Aces -tiimistä. Palailemisiin!Vasemmalta: Satu, Sampo, allekirjoittanut ja Sanna